Avainsanat tuotteelle ,

Esihenkilökoulutus – onnistunut kehityskeskustelu

Webinaarin ajankohta:
to, 3. syys, 2026 klo 9.00 - 16.00

Koulutus valmentaa esihenkilöitä ja HR-ammattilaisia hyödyntämään kehityskeskusteluja osana hyvää johtamista. Vaikka nykyisessä työelämässä palautetta annetaan – tai ainakin tulisi antaa – pitkin vuotta, on välillä hyvä pysähtyä ja ottaa aikaa perusteellisemmalle kohtaamiselle ja keskustelulle.

Oikein suoritetut kehityskeskustelut motivoivat ja innostavat sekä esihenkilöä, että työntekijää etsimään työn kehittämiseen uusia näkökulmia ja parantaa yhteisten tavoitteiden saavuttamista, työilmapiiriä sekä työyhteisön keskinäisiä suhteita. Koko organisaatio hyötyy pitkällä tähtäimellä. Hyvin pidetty keskustelu voi lisätä motivaatiota, tuottaa uusia oivalluksia ja parantaa työhyvinvointia. Kehityskeskustelut ovat nykyaikaisen johtamisen tärkeimpiä työvälineitä.

Koulutuksessa käsitellään sekä kehityskeskustelujen käyttöönottoa ja keskusteluun valmistautumista, että vallitsevien käytäntöjen kehittämistä ja tehostamista. Koulutuksessa käydään käytännönläheisesti läpi keskustelun eri vaiheet ja se, miten edetä työuran eri vaiheissa. Lopulta kehityskeskustelussakin kysymys on luottamuksen vahvistamisesta ja hyvästä vuorovaikutuksesta. Koulutuksessa käydään läpi useita erilaisia työvälineitä motivoivaan keskusteluun. Nykyaikaan kuuluvat myös tiimien tai yksiköiden kehityskeskustelut. Miten nämä toteutetaan? 

Kouluttaja

Jukka Kataja
Valmennuskonsultti, ryhmätyönohjaaja, tietokirjailija, Easy Living Oy

Merja Vuorinen
VTM, psykoterapeutti Merja Vuorinen, Easy Living Oy

Koulutuksen hinta: 690,00  yhdeltä osallistujalta, lisäosallistujat -50 %
Alennus lasketaan automaattisesti, kun ilmoitat useamman henkilön kerralla.

Kuvaus

Ohjelma klo 9.00-16.00 +/- 15 min.

Kehityskeskustelut työpaikalla

  • Mistä on kyse, kun puhutaan kehityskeskustelusta?
  • Tavoitteet ja niiden rakentaminen
  • Keskusteluun tarvittavat taidot
  • Keskustelun organisointi ja valmistautuminen
  • Keskustelun vaiheet (aloitus, menneen arviointi, tavoitteet, oma johtaminen, lopetus)
  • Dokumentointi
  • Lomakkeet ja arviointipaperit

Keskustelun sisällön ohjaaminen

  • Ratkaisukeskeinen toimintamalli
  • Mitä tulee ottaa huomioon lähi- ja etäkeskustelussa?
  • Miten huolehdin hyvästä vuorovaikutuksesta?
  • Dialogi vai monologi
  • Kehityskeskustelut etänä
  • Motivaation nostaminen keskustelun aikana
  • Kysymystekniikat (syventävät kysymykset, lyhyet kysymykset, ääripää kysymykset)
  • Erilaisia palautemalleja
  • Osaamisen kartoittaminen
  • Työhyvinvoinnin nostaminen keskusteluun
  • Oman johtamisen kysyminen ja kartoitus
  • Hankalan keskustelun johtaminen
  • Keskustelut uran eri vaiheissa

Ryhmän kehityskeskustelut

  • Aiheet ja teemat, joita ryhmäkeskusteluissa tuodaan esille
  • Ryhmäilmiöistä
  • Ryhmäkeskustelun raamit
  • Sudenkuopat yhteistyössä ja ilmapiirin rakentamisessa
  • Mitä esihenkilön tulee ainakin huomioida ohjatessa ryhmää?

Koulutusvahvistus
Lähetämme koulutukseen ilmoittautuneille vielä erillisen koulutusvahvistuksen sähköpostitse viimeistään kolmea päivää ennen webinaaria. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Pyydämme ystävällisesti huomioimaan, että koulutustilaisuus saattaa peruuntua vähäisen osallistujamäärän takia.

Peruutusehdot
Estyneen tilalle voidaan vaihtaa toinen osallistuja kuluitta. Peruutuksesta ja 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä muutoksista veloitetaan toimistokuluina 15 % webinaarin hinnasta. Myöhemmin kuin 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä peruutuksista tai peruuttamatta jätetystä ja käyttämättömästä koulutuspaikasta veloitetaan osallistumismaksu kokonaisuudessaan. Peruutus on tehtävä kirjallisesti.