Ostoskori on tyhjä.
Ajankäytön hallinta – vähemmän kiirettä
Webinaarin ajankohta:
ti, 19. touko, 2026 klo 9.00 - 12.00
ti, 19. touko, 2026 klo 9.00 - 12.00
Työelämän tahti koetaan monesti kovaksi. Huokoista aikaa tehtävien välissä ei tunnu olevan. Aikaamme vievät niin työkaverit, asiakkaat kuin aina vaan tiukemmat dead-linetkin. Niistä mitään emme voi heittää pois, vaan niiden kanssa on selvittävä. Luulemme, että monen asian tekeminen yhtä aikaa on tehokasta ja niinpä jätämme lounastauot pitämättä ja kahvit hörppäämme työnteon lomassa. Tuntuuko tutulta?
Kiireen tunne aiheuttaa meille stressiä ja ahdistusta. Koulutuksessa saat vinkkejä ja käytännön työkaluja oman ajankäytön tarkasteluun, rutiinien muuttamiseen ja parempaan hallinnan tunteeseen. Ajankäyttöä tarkastellaan myös omien arvojen näkökulmasta.
Itsensä johtamisen taito auttaa kesyttämään kiirettä. Toinen tapa selättää kiirettä on tunnistaa omaan työhönsä liittyviä toimintatapoja. Kolmas hyvä tapa on hallita stressiin liittyviä puolustuskeinoja. Vauhtia suosivassa maailmassa korostuu itsetuntemuksen merkitys ja vastuullisuus omista valinnoista ja toiminnasta.
Tavoitteet: tämän puolen päivän mittaisen koulutuksen tavoitteena on johdattaa osallistujat ajanhallinnan ja itsensä johtamisen polulle tunnistamalla omat ja mahdollisesti työyhteisön isoimmat ajankäytön haasteet. Tärkeintä on ottaa se ensimmäinen askel kiireettömämpään suuntaan.
Kenelle: koulutus soveltuu erinomaisesti esihenkilöille, tiimien vastuuhenkilöille ja kaikille, jotka haluavat saada ajankäyttöään parempaan hallintaan. Parempi ajankäytön hallinta lisää hyvinvointia niin työssä kuin vapaa-ajallakin.
Kuvaus
Ohjelma klo 9:00-12:00 +/- 15 min.
Johda itseäsi, jaksa paremmin
- Mitä on itsensä johtaminen?
- Itsetuntemus – omat vahvuudet ja heikkoudet
- Tavoitteet ja omat arvot
- Keinoja hallita stressiä
Minulla on kiire – ajankäytön hallinta
- Kiire ja oman työn hallinta
- Omien aikahaasteiden tunnistaminen
- Tehokkuuteen liittyvä ajatusharha – tehokkuuden lisääminen
- Konkreettisia työkaluja ajankäytön hallintaan
Koulutusvahvistus
Lähetämme koulutukseen ilmoittautuneille vielä erillisen koulutusvahvistuksen sähköpostitse viimeistään kolmea päivää ennen webinaaria. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Pyydämme ystävällisesti huomioimaan, että koulutustilaisuus saattaa peruuntua vähäisen osallistujamäärän takia.
Peruutusehdot
Estyneen tilalle voidaan vaihtaa toinen osallistuja kuluitta. Peruutuksesta ja 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä muutoksista veloitetaan toimistokuluina 15 % webinaarin hinnasta. Myöhemmin kuin 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä peruutuksista tai peruuttamatta jätetystä ja käyttämättömästä koulutuspaikasta veloitetaan osallistumismaksu kokonaisuudessaan. Peruutus on tehtävä kirjallisesti.