Ostoskori on tyhjä.
Työntekijästä esihenkilöksi – lähtölaukaus esihenkilötyöhön
Webinaarin ajankohta:
ti, 29. elo, 2023 klo 9.00 - 12.00
ti, 29. elo, 2023 klo 9.00 - 12.00
Tässä koulutuksessa osallistujat saavat hyvät peruslähtökohdat esihenkilötyön tekemiseen. Tavoitteena on antaa riittävät tiedot itsensä johtamiseen, vuorovaikutuksen luomiseen, kannustamiseen ja tiimihengen synnyttämiseen. Näillä päästään siihen, että esihenkilön työstä tulee henkilölle itselleen mielekäs ja työntekijöille inspiroiva ja tuloksellinen.
Kouluttaja

Jukka Kataja
Valmennuskonsultti, ryhmätyönohjaaja, tietokirjailija, Easy Living Oy
Koulutuksen hinta: 390 € yhdeltä osallistujalta, lisäosallistujat -50 %
Alennus lasketaan automaattisesti, kun ilmoitat useamman henkilön kerralla.
Kuvaus
Koulutuksen ohjelma
Usein esihenkilöksi tullaan kolmella tavalla; siihen pyydetään, siihen haetaan tai päästään kun on hoitanut hommansa hyvin. Monelle se on urakehityksen tavoite. Esihenkilötyö on myös keino saada parempaa palkkaa ja saada vaikutusvaltaa. Parhaimmillaan esihenkilö on innostava – sekä esihenkilö, että työntekijät kehittyvät ja yhdessä saadaan enemmän aikaan.
Osa esihenkilötyöhön päätyvistä on erinomaisia tehtävissään. Osalle taas esihenkilötyö on pakkopullaa, jatkuva kiire ja työn paljous aiheuttavat turhautumista. Kuitenkin hyvä esihenkilötyö on melko yksinkertaista, kunhan muistaa terveen järjen käytön, kiinnostuksen sekä itseään, että muita kohtaan ja muutaman perusasian. Tällä esihenkilötyön valmennuksella saat perusopit ja käytännön neuvot, joiden avulla voit aloittaa hyvän ja menestyvän esihenkilötyön. Työntekijät tulevat innostumaan ja organisaatiosi hyötymään.
Tavoitteet:
- Tässä koulutuksessa osallistujat saavat hyvät peruslähtökohdat esihenkilötyön tekemiseen. Tavoitteena on antaa riittävät tiedot itsensä johtamiseen, vuorovaikutuksen luomiseen, kannustamiseen ja tiimihengen synnyttämiseen. Näillä päästään siihen, että esihenkilön työstä tulee henkilölle itselleen mielekäs ja työntekijöille inspiroiva ja tuloksellinen.
Kenelle:
- Koulutus sopii kaikille, jotka aikovat esihenkilötehtäviin, tiimivetäjiksi tai tiimin vastuuhenkilöksi. Koulutus sopii mainiosti johdannoksi Uusi esimies -koulutukselle.
Koulutusvahvistus
Lähetämme koulutukseen ilmoittautuneille vielä erillisen koulutusvahvistuksen sähköpostitse viimeistään kolmea päivää ennen webinaaria. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Pyydämme ystävällisesti huomioimaan, että koulutustilaisuus saattaa peruuntua vähäisen osallistujamäärän takia.
Peruutusehdot
Estyneen tilalle voidaan vaihtaa toinen osallistuja kuluitta. Peruutuksesta ja 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä muutoksista veloitetaan toimistokuluina 15 % webinaarin hinnasta. Myöhemmin kuin 14 päivää ennen koulutusta tehdyistä peruutuksista tai peruuttamatta jätetystä ja käyttämättömästä koulutuspaikasta veloitetaan osallistumismaksu kokonaisuudessaan. Peruutus on tehtävä kirjallisesti.